2010-11-30

Tonttu-ukko

Voi mikä ihana tomusokerikerros olikaan laskeutunu koko Vaasan päälle kun aamulla heräsin! Vaikka pakkasta oli kirpeät -15 astetta, niin matka yliopistolle taittui kuin huomaamatta maisemia ihastellessa. Eilen sateli kevyttä pakkaslunta, kai tuo nyt on sitten sitä, jämähtäneenä jokaisen puun ja pensaan oksille. (: Voi kun olisi parempi kamera käytössä, olis ollut niin kiva kuvailla enemmänkin tuolla ihanassa talviauringonpaisteessa!

Photobucket

Photobucket

Tänään jatkettiin pukeutumisessa vanhat suosikit käyttöön -linjalla, ja kokeiluun pääsi pitkästä aikaa tuo punainen GT:n tuubitoppi. Mulla on tosi vähän punaisia vaatteita, tuo taitaa olla ainoa rehellisen punainen, ja jotenkin vierastan koko väriä pukeutumisessa. Tänään päätin kuitenkin kokeilla tuotakin toppia pitkästä aikaa, se oli nimittäin mun ihan ykköslemppareita joskus pari vuotta sitten, mm. tapasin Miikan eka kertaa tuo päälläni. (;

Photobucket

Topin lisäksi päivän asuun kuului GT:n neuletakki, Piecesin tuubihuivi, Vero Modan farkkulegginsit, Aleksi13:n saappaat, Indiskan rannekoru ja H&M:n pipo. Jotenkin noista väreistä tuli mieleen joku tonttu tai joulu ylipäätään. :D No, joulukuuhan se huomenna jo alkaakin että ihan ajankohtaisessa asussa siis toisaalta mennään! Tämännäköisenä tuli käytyä tänään vain yhdellä luennolla pyörähtämässä, sen jälkeen olenkin pänttäillyt kotona taas yhteen tenttiin, mediaoikeuteen tällä kertaa. Tuo tentti tulee olemaan joulukuun 20. päivä, ja se on mun viimeinen tälle lukukaudelle. Sitten saakin jo rauhoittua jouluksi ja lähteä hyvillä mielin junailemaan kohti Torniota. (:

Photobucket

Kynnetkin sävytettynä päivän asuun, totta kai... Tuon H&M:n lakan peittävyys ei vaan näytä olevan siitä parhaimmasta päästä, kuvassa kun on kuitenkin sen 3 kerrosta lakkaa kynsissä. :D No, sävy on joka tapauksessa mun mielestä oikein kiva joten ei varmaan auta kuin sutia vielä kerros tai pari lisää että tuo peittäisi vähän reilummin.

Ilmestyykö teidän pukeutumiseen muuten joulun tullen lisää punaista vai kammoksutteko k.o. väriä juuri silloin ehkä kaikista eniten? :D Tonttu-look-a-like vai ei?

Annastiina

2010-11-29

Forgotten

Ajattelin tänään aloittaa pienimuotoisen projektin mun vaatekaapin suhteen, nimittäin unohdettujen vaatekappaleiden pelastusoperaation. Mun kaapissa lojuu kasoittain vaatteita jotka on (ainakin joskus olleet...) ihan tosi kivojakin, mutta jotka jostain syystä on jääneet unholaan pukeutumisessa. Tästä päivästä lähtien otetaan taas luovuus käyttöön ja siirrytään hieman kauemmaksi sieltä mukavuusalueelta... Enkä tarkoita tällä nyt tosiaan lämpöisestä pukeutumisesta luopumista, vaan lähinnä sitä että aion yrittää yhdistellä niitä vanhoja suosikkeja uusiin lemppareihin hieman useammin!


Idea lähti tänään tuosta leopardikuosisesta neuletakista, joka oli mun ihan ykköslemppari reilu vuosi sitten. Olin silloin vielä töissä KappAhlilla, ja ostin tuon "kouluvaatteeksi" meidän liikkeestä kun aloitin yliopiston. Nykyään neule tuntuu vähän turhan lyhyeltä mun makuun ja sen kaula-aukko ei ole mulle imartelevin mahdollinen, mutta muuten se on edelleen oikein käyttökelpoinen. Tykkään kovasti tuosta väristä ja materiaalista, ja kaiken lisäksi neuleen napit on pienet "timantit"... Need I say more? :D Neuleen lisäksi päivän asu koostui nykyisistä lemppariasioista: Zaran farkuista, GT:n topista ja Aleksi13:n saappaista. Kaula-aukon peitteeksi kietaisin vielä kaulaan KappAhlin mustan huivin, joka muuten niinikään muistuttaa vahvasti mun kappismyyjäajoista, sitä tuli käytettyä tuolloin lähes päivittäin asujen piristeenä.

Photobucket

Vanhojen vaatteiden henkiinherättämisen lisäksi oon innostunut viime aikoina noista suoristusrautalaineista arkikäytössäkin. Niillä saa aamulla kivasti vähän eloa tavalliseen suorana roikkuvaan tukkaan - ja mikä parasta, ne syntyvät ihan käden käänteessä parissa hassussa minuutissa. Tuolla tavalla "rennommin" tehtynä kiharat eivät näytä arkipäivään turhan laitetuilta, mutta kuitenkin tukassa on sitä jotain niiden ansiosta. Varsinkin pipon kanssa nuo kikkurat on mun mielestä vaasalaisittain sanottuna aivan YLIsöpöt. :D Charlien enkelit -otsis rokkaa!

Liikeneekö teiltä hyviä vinkkejä kouluaamujen minuuttikampauksiin? (:
Ihanaa alkavaa viikkoa!

Annastiina

2010-11-28

PeLaSu

Arvatkaas mitä minun viikonloppuun kuuluu? No teatteria tietenkin! Keikoilla on tullut käytyä niin perjantaina kuin lauantainakin, ja tänään olis vielä esitys paikan päällä tuossa Rampillakin. Nyt kun on tuo pikkujoulukausi kuumimmillaan, niin tuntuu että saa olla lähes päivittäin jossakin päin Vaasaa esiintymässä. Huono puoli tuossa on se, että aika lailla kaikki perjantai- ja lauantai-illat menee näyttelemisen merkeissä eikä itse juuri pikkujouluilemaan ehdi. Onneksi niitä hyviä puolia onkin sitten sen verran enemmän, ettei nuo menetetyt pikkujoulutsäänssit edes harmita - meillä on niin kiva porukka tuossa projektissa mukana että ihan ilolla "uhraa" vapaa-aikaansa sille! (:

Photobucket

Tällaisella asulla mentiin eilen niin teatterijuttuihin kuin aamupäiväiseen tenttiinkin. Voin muuten kertoa, että ei ole yksikään aikaisempi tentti mennyt noin huonosti kuin tämä... Niin varma hylsy tulossa, onneksi tammikuussa on vielä uusi mahdollisuus tehdä tuo murheenkryyni alta pois. En tiedä aiheuttiko tuo asu muuten jotain huonoa karmaa, kun se ei mun mielestä ollut mitenkään ihan hirveän onnistunut. Jotenkin tuo huivi tuossa tökkii, ja muutenkaan asun palaset eivät oikein sovi keskenään yhteen. No, ainakin se oli mukava päällä ja tulipahan testattua pitkästä aikaa muitakin farkkuja kuin niitä Zaran perussinisiä... GT:n luottoneule se vaan silti säilytti tässäkin asussa itsepintaisesti paikkansa. ;D Neuleen lisäksi päällä siis GT:n toppi ja farkut, KappAhlin tuubihuivi ja Aleksi13:n saappaat.

Photobucket

Tämänpäiväinen asu olikin sitten jo vähän enemmän omaa silmää miellyttävä: KappAhlin neule ja kaulakoru, GT:n tunika, Piecesin säärystimet, Aleksi13:n saappaat ja H&M:n pipo. Tänään se karsea pakkasviima oli viimein laantunut (toivottavasti koko lopputalveksi...) ja ulos uskaltautui ihan noin sukkahousuissa, säärystimillä ja tietysti parkatakilla lämmitettynä. Normaalisti tulee muuten melko harvoin pukeuduttua muihin kuin kotivaatteisiin näin sunnuntaisin. Tänään on kuitenkin luvassa se teatterinäytös kuten kerroinkin, ja sen jälkeen pääsen vielä glögistelemään illaksi erään ystävän luo. (: Kivaa!

Photobucket

Ai niin, onhan tähän viikonloppuun mahtunut vähän eläimellistäkin menoa! Pari Nennan chihukaveria on ollut meillä hoidossa, ja vekarat on saaneet painia ja riehua oikein sydämensä kyllyydestä. Hauskaa katseltavaa noiden touhut kyllä on, kun ensin rehataan pari tuntia ja sen jälkeen ladataan päikkäreillä samanmoiset pari tuntia akkuja. :D Vähän tässä alkaa kieltämättä pentukuume nousta kun näkee miten kivaa noilla on keskenään leikkiä... Eiköhän sitä täydy silti ainakin vuosi vielä odottaa ennen kuin uskaltaa toista koiraa alkaa ihan tosissaan miettimään. Onneksi ajalla on tapana mennä nopeaa! (;

Siitä puheenollen, enää kolme päivää joulukuuhun! Jihuuuu!
Tunnelmallista 1. adventtia! (:

Annastiina

2010-11-27

Sydän x 3




Rauhallista lauantaita! (:

Annastiina

2010-11-26

Jeeeeee!

Kattokaa mitä opin tekemään:

Photobucket

Kalanruotoletti!!!

Ei mulla muuta. Tenttiin olin tosiaan lukemassa...

Annastiina


2010-11-25

Pari juttua

Juttu nro 1:

Photobucket
Mistä oi mistä löytäisin tuon ihanan mekon itelleni pikkujoulujen pelastajaksi??? Kuva on napattu marraskuun Trendistä, ja tuon lehden ilmestymispäivästä lähtien oon yrittänyt metsästää k.o. mekkoa niin H&M:n nettikaupasta kuin Vaasan myymälästäkin, tuloksetta. Tuo olis ihan täydellisen mallinen, edullinen, klassinen ja SAMETTINEN! En muista oonko koskaan hehkuttanu täällä mun sametti-innostusta ennen, mutta mulla on siis lievä fiksaatio kaikkeen sametista tehtyyn... Pakkomielle juontaa juurensa lapsuuteen ja mummin samettisohviin: paras tunne minkä tiesin joskus 5-vuotiaana oli se, kun sai silitellä niiden sohvien käsinojia ja kuvitella olevansa prinsessa. Oman elämänsä prinsessa tarvis siis ihan ehdottomasti nyt tuon mekon, HELP!

Juttu nro 2:

Photobucket

Löysin omien (sekaisten) laatikoitteni kätköistä täydellisen talvikynsilakan. Jee. Sopis muuten täydellisesti yhteen tuon samettimekon kanssa if u ask me...

 Juttu nro 3:

Photobucket

Haluaisin myös nämä kengät. Onkohan näissä paljonkin korkoa? Onkohan nämä lämpimät? Kävelisinköhän näillä tyytyväisenä koko talven ilman kipeitä päkiöitä ja kipristeleviä varpaita? Ei kukaan ole sattunut vielä bongaamaan näitä Biancon myymälöistä? Ei kellään olis ylimääräistä 79 euroa ja niin kivasti joulumieltä että haluais ostaa nuo mulle? ((:

Juttu nro 4:

Photobucket
Oon maailman huonoin tenttiinlukija. Tänään täytin jopa tiskikonetta mieluummin kuin luin. 

Ei mulla muuta. Toivottavasti teidän alkavaa viikonloppua ei varjosta mitkään tylsät tentit tai koulutehtävät!

Annastiina

2010-11-24

Asu x 2

Heippahei, täältä tulis maailman pikaisinta asupostausta tälle päivälle! Tällä hetkellä mun pitäis nimittäin olla lukemassa ahkerasti johtamisen tenttiin, kahden tunnin päästä tanssitunnilla, siitä reilun kahden tunnin päästä Rampin lavalla näyttelemässä ja siitä n. tunnin päästä Tokan kokouksessa miettimässä tulevaa vuotta... Siis kiirettähän ei suinkaan pidä!!!

Photobucket

Nyt viimeistään on tullut se aika vuodesta, kun lähes kaikki pukeutumisen miettimiseen menevä energia kuluu lämpimien kerrosten latomiseen päällekkäin. Ilman tuota neuletta mun talvi olis huomattavasti kylmempi, ja sama koskee noita luottofarkkuja ja -saappaita. Voin kuulkaa luvata että noita tulette näkemään jatkossakin aika ylitsetursuavissa määrin, että sitä kevättä odotellessa vaan sitten... :D Tämä asu on siis eiliseltä: neule on GT:n, saappaat Aleksi13:n, farkut ja t-paita Zaran.

Photobucket

Tänään mentiin sitten aika mustalla linjalla, kun löysin sattumalta kaapista tuon ikivanhan H&M:n neuleen. Sen lämmin materiaali houkutti kokeilemaan, ja niinhän se sitten lähti päälle järkyttävästä sähköisyydestä huolimatta. :D Onneksi pipot on keksitty. Tämäkin neule sai kaverikseen ne samaiset Zara-farkut ja Aleksi13-saappaat, sekä H&M:n tupsupipon ja KappAhlin korut. Oi mitä luovuutta. Otetaan vastaan vinkkejä hienoon ja kekseliääseen, mutta silti lämpimään talvipukeutumiseen...

Nyt kiinni niin Facebookit, Bloggerit kuin Webmailitkin ja sen tenttimateriaalin kimppuun... Oonkohan jo jonkun kerran saattanut mainita, että odotan lomaa ja paljon?!?

Annastiina

2010-11-22

Lumi on jo peittänyt

Näin talvisen kauniilta näytti meidän kampuksella tänään:

Photobucket

Jihuu, taas yksi ankeahko maanantaipäivä selätetty, ja ollaan taas vähän kauempana syksystä ja lähempänä joulua ja sydäntalvea!  Tämä marraskuu on kyllä tuntunut olevan yhtä kituutusta monessakin mielessä: koulujuttuja on yhtäkkiä kasaantunut valtava vuori ja pankkitilin saldo alkaa pyöriä hälyttävän lähellä nollaa. Lauantaihin mennessä ollaan kuitenkin taas kahta tenttiä keveämpiä, ja kuun loppukin alkaa onneksi häämöttää melko lupaavasti palkan, veronpalautusten ja opintotukien merkeissä! Sitten saakin jo kohta lähteä kolmen viikon löhölomalle Tornion-kotiin, voisinpa melkein hankkia joulukalenterin laskemaan päiviä siihen hetkeen... :D

Photobucket
Photobucket

Eilen tuli käytyä jo vähän joulutunnelmia haistelemassa, kun Vaasan keskustassa järkättiin joulunavajaiset. Käytiin kiertelemässä päivällä toria ystäväni Johannan, tämän kahden chihulin ja Nennan kanssa... Melkoinen sirkus nuo kolme pikkuista kyllä on samanlaisissa takeissaan. :D Tori oli pakkasesta huolimatta täynnä ihmisiä, erilaisia esityksiä ja kojuja täynnä ihania joulujuttuja... Jos yhtään käteistä olisi sattunut mukaan, niin olisin nyt varmasti ainakin paria kranssia, tonttua ja kuusenkoristetta rikkaampi!
Photobucket

Tänään mentiin sitten tällaisella maanantainaamalla ja -asulla, päällä Zaran lempparifarkut, GT:n toppi ja neule, DinSkon nilkkurit ja Snö of Swedenin kaulakoru. Tuo kaulakoru oli kyllä yksi kivoimmista viime vuoden synttärilahjoista, sain sen mun läheisimmiltä Tornio-ystäviltä jotka tosissaan näyttää tuntevan ystävänsä läpikotaisin. :D Parasta tuossa korussa on se, että se käy niin kaula- kuin rannekorustakin, ja kaulakorunakin se menee hyvin noin yksittäisenä lenkkinä kuin kahdelle lenkille kieputettunakin. Kiitos siis tytöt, vielä näin vajaan vuoden jälkeenkin tuo osaa ilahduttaa vähintään yhtä paljon kuin saamishetkelläkin!

Photobucket

Joko te odotatte joulukuuta yhtä malttamattomasti? Onko muillakin tullut aina yhtä ankeat fibat sanasta "marraskuu" kuin mulla? :D Nyt unten maille, huomenna aamulla ollaan taas yhtä päivää lähempänä joulukuuta, lomaa, tiliä, omaa aikaa, Tornion-reissua, jouluherkkuja...

Annastiina

2010-11-21

Hemma hos mig

Tervetuloa kyläilemään meille! (: Näin sunnuntain kunniaksi ajattelin kierrättää teitä pikku kierroksen meidän kämpillä katselemassa että millaisista maisemista mie täältä oikein kirjottelen. Kuten eilen tuli todettua, tätä postausta on toivottu jo pitkään, ja se on lykkääntynyt lähinnä sen takia että en oo saanut oikein aikaiseksi sisustettua täällä... :D Perjantaina sain kuitenkin viimein vähän jotain järkkäiltyä, joten täältä pesee!

Photobucket
Photobucket

Suunnilleen tällaiset on näkymät kun astuu meidän eteiseen. Oon halunnut pitää tuon eteisen melko simppelinä: se on malliltaan aika kapea, joten ei olla laitettu sinne mitään naulakkoa, kenkätelinettä ja peiliä kummempaa. Kokovartalopeili on mun mielestä aivan ehdoton juttu eteisessä, sen edessä on hyvä tarkastaa pois viime hetken hiustenhapsotukset, meikkikatastrofit ja asumokat ennen ulos lähtemistä. :D Meidän eteishallista on muuten käynti kaikkiin muihin huoneisiin: keittiöön, makkariin, olohuoneeseen ja kylppäriin.

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Eteisestä mennään sitten ensimmäisenä vasemmalla keittiöön, joka onkin mun ehdoton suosikkipaikka koko asunnossa. Tykkään ihan hirveästi tuosta vinosta ikkunasta, se antaa kapeanmalliseen keittiöön tosi kivasti valoa varsinkin aamuisin. Meidän keittiössä on ihan hirveät määrät kaappeja ja laatikoita, mikä on tälle astiamäärälle kyllä ihan ehdoton juttu, joitakin kaappeja on jäänyt jopa aivan tyhjäksikin. :D Ruokapöydässäkin on muuten laatikoita, ja se on tuollaista levitettävää klaffimallia että vieraidenkin kestitseminen onnistuu tarvittaessa. 

Photobucket

Vastapäätä keittiötä, toisella puolella eteishallia on sitten kylppäri/wc/sauna. Tuota tilaa oon ehtinyt laittaa tasan sen verran, että ostin sinne uuden maton kun muutettiin. :D Tykkään noista kylppärin väreistä, mutta edellisiltä asukkailta peritty sammakkosuihkuverho ei ole ehkä sitä ominta minua... Hakusessa onkin ollut tuohon mattoon mätsäävä tumma suklaanruskea suihkuverho, mutta vielä toistaiseksi sellaista ei ole tullut vastaan. Etsinnät siis jatkuu ja vinkkejä otetaan vastaan! (;

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Keittiöstä seuraavassa huoneessa sijaitsee meidän makkari. Koko muun asunnon lattiat (kylppäriä lukuunottamatta) on ihan siistin näköistä parkettia, mutta makkarissa on sen sijaan jostain syystä ah-niin-ihana muovimatto. :D No, muovimattoa lukuunottamatta makkarikin on mun makuun ihan kiva, tosin se kaipailee hyvin kipeästi tauluja seinille ja mattoja lattiaan. Ei uskallettu muutettaessa hankkia tuonne minkäänlaisia mattoja, kun Nenna oli vielä niin pieni ja pissaili vähän väliä sisälle. Nyt se on onneksi jo niin iso tyttö, että voisin ottaa joululomalla projektiksi etsiä Ikeasta jotkut sopivat matot makkaria elävöittämään. (: 

Tuo huone on malliltaan vähän sellainen, että sinne ei mahdu ihan hirveästi huonekaluja: yksi seinä on kokonaan täynnä vaatekaappeja (ei valittamista tästä asiasta<3) ja sängyn "kuuluu" olla keskellä tuota tiettyä seinää pistorasioiden sijainnin takia. Sängyn lisäksi ollaankin laitettu tuonne vain mun kampauspöytä, yksi pieni Ikean Lack-taso, kaksi pientä Lack-hyllyä yöpöydiksi ja tietysti Nennan peti ja muut koirakamat. Jotenkin tuo huone tuntuu välillä vähän liiankin avaralta, täytyy vaan toivoa että ne matot vähän auttaisivat asiaa! Jonkun tyhjän nurkan voisin tykätä täyttää vaikkapa huonekasvillakin, kunpa vaan osaisin vielä pitää ne elossa. :D

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Olkkari on sitten kylppärin ja makkarin välissä, ja se on ehkä eniten "laitettu" huone tällä hetkellä täällä meillä. Laitoin perjantaina tuohon ikkunaseinälle (josta on myös uloskäynti parvekkeelle) mun vanhasta asunnosta jääneet vaaleat verhot, jotka sopikin tuohon lopulta aika kivasti ja saivat huoneesta jotenkin kotoisamman oloisen. Olkkari huutaa makuuhuoneen tapaan tauluja tai hyllyjä seinilleen, tämänkin asian suhteen lienee yksi Ikea-reissu edessä. :D Tuo sohva on keittiön lisäksi mun suosikkipaikkoja asunnossa, ja Nepo taas tykkää löhöillä tuossa rottinkikeinutuolissa taljan päällä. (: Olkkari on muuten mun bloggailujen pääkallonpaikka, tälläkin hetkellä näpyttelen tuossa keskimmäisessä kuvassa näkyvässä pöydässä tätä postausta!

Miltäs näytti, tuutteko toistekin kylään vai jäikö pikavisiitiksi? (;
Nyt vielä hetkeksi ahkeroimaan koulujuttujen parissa... Ei oo helppoa olla opiskelija!

Annastiina

2010-11-20

I går

Eilen oli oikea reippailupäivä: kävin aamupäivästä yliopistolla mediahistorian tentissä, ja kotiin tultua ehdin vielä kokkaileen ja siivoileenkin. Nuo mun siivoilut on siinä määrin harvinaisia, että kun ne sitten tapahtuu niin hommat tehdään ihan tosissaan ja kunnolla. Eilen siivottiin Miikan kanssa koko kämppä katosta lattiaan, ja laitoin jopa verhot ikkunoihin. :D Eihän tässä olla kuin puoli vuotta vasta asusteltu...

Photobucket

Kaappeja järkkäillessä löysin mun adventtikynttelikötkin, ja ajattelin että tänä vuonna vois ottaa pienen varaslähdön joulunodotukseen nyt kun ne kerta sattui osumaan käsille. Kyntteliköt loistaa nyt sitten kahdella ikkunalla, ja voi että miten ne tuokin tunnelmaa! (: Ihanaa kun on joku tunnelmavalo koko ajan kotona päällä. Noiden kynttelikköjen lisäksi mulla ei ole ollut juuri tapana koristella Vaasan-kotia joulukuntoon, lähdetään kuitenkin muutamaa päivää ennen joulua Tornioon ja siellä sitä kuusentuoksua saa ihastella kolmen viikon aikana ihan kylliksi. :D

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Eilen laitoin kuntoon myös mun kampauspöydän, joka on ollut viimeisen kuukauden ajan kuin pommin jäljiltä. Sain tuon pöydän kun muutettiin tähän asuntoon, sillä ehdolla että sen jälkeen mun kaikki naaman-, kynsien- ja hiustenlaittotuotteet pysyis siinä pöydällä eikä ympäri kämppää niin kuin yleensä... No, ihan hyvin on tuo sopimus toiminutkin, tosin yllättävän vaikeaa voi olla saada ne kamat tuonne laatikkoon asti... Yleensä kun kaikki on sievässä sekasotkussa tuossa pöydän päällä. Nyt toistaiseksi pöytä näyttää kuitenkin noin hienolta, pitää varmaan yrittää vähän skarpata jatkossa! Pöydän lisäksi järkkäilin muutenkin meidän asuntoa vähän nätimpään kuntoon, ja huomenna voisin ehkä jopa toteuttaa sen kauan roikkuneen asuntopostauksen! (:

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Eilisessä tentissä mentiin tällaisella asulla, päällä Vero Modan tunika ja farkkulegginsit, KappAhlin neuletakki, H&M:n neuletuubihuivi ja Aleksi13:n saappaat. Käsikoruröykkiön osat on GT:stä ja KappAhlilta. Tuo harmaa tunika on yksi mun suosikkipaidoista kesäisin, mutta talvella oon pitänyt sitä vähän liian kylmänä, tämmöinen vilukissa kun oon. Eilen keksin kuitenkin vetäistä tuohon päälle neuletakin niin että hihoissa olevat napit jää kuitenkin näkyviin, ja tykkäsin tuosta tyylistä kovasti. Eikä muuten tullut kylmä. (: Pitänee kokeilla samaa tekniikkaa muihinkin kesäsuosikkipaitoihin, jospa ne saisivat vähän jatkoaikaa - ainakin ennen niitä -20 asteen pakkasia!

Nyt pakkasta uhmaamaan ja pyöräillen kohti balettituntia, parempaa lauantaipäivän piristystä ei kyllä ihan oikeasti oo olemassakaan! (: Kivaa viikonloppua!

Annastiina

2010-11-17

Oldies

Eksyttiin tuossa jokunen päivä sitten parin ystävän kanssa selaileen mun vanhaa Irc-galleria -profiilia, ja voi ihanaa mitä helmiä sieltä löytyikään! :'D Oon säilyttänyt tuota tiliä lähinnä sen vuoksi, että saan sitten myöhemmin kaivella sieltä vanhoja kuvia esiin... Ja kyllä muuten kannatti! Ajattelin jakaa tännekin nyt muutamia arkistojen aarteita, kun niitä ollaan aina välillä pyydeltykin.

Photobucket

Tällä hetkellä mulla on siis ikää 20 vee, ja kuvat lähtee menemään aikajärjestyksessä siitä taaksepäin... Sokerit pohjalla, tietysti! ;P Tämä eka kuva on vuodelta 2009, 19-vuotiaana kun olin melko vasta saanut rillit. Hirveästi ei näköjään tuosta ole ulkonäöllistä muutosta tapahtunut, mutta tuona aikana asustelin siis vielä vanhempien luona Torniossa ja elämä oli muutenkin aika erilaista kun kävin töissä. Tuona keväänä asuin muutaman kuukauden myös Helsingissä, kun kävin valmennuskurssia.

Photobucket

Tämä ah-niin-herkkäkatseinen platinablondi on vuorostaan vuodelta 2008, vähän täysi-ikäistymisen jälkeen ikuistettuna. Tuolloin tuli kyllä siitä täysi-ikäisyydestä nautittua, ja Tornion paikallisessa baarissa Umpparissa  roikuttiin kaveriporukalla harva se päivä... :D Oi niitä aikoja. Vuonna 2008 oli myös mun ylppärikevät.

Photobucket

Herkkyys ja syväluotaava taiteellisuushan se tästäkin kuvasta oikein loistaa ilmiselvästi... :D Tykkäsin tuohon aikaan hirveästi muokata kaikkia kuviani, ja Paint shop pro oli kovassa käytössä päivittäin. Tässä kuvassa oon siis 17-vuotias, ja joku ihmeellinen meikitön kausi oli tuona kesänä jostain syystä pinnalla. Tuosta iästä ei oo jostain syystä mitään ihan hirveän erityistä jäänyt mieleen, paitsi se, että lukiota tuli käytyä jotenkin ihmeen ahkeraan. :D Niin, ja vanhojentanssit oli tietysti tuolloin myös!

Photobucket
Photobucket
Photobucket

Vuodelta 2006 mulla on jostain syystä ihan hirveän monta kuvaa jäljellä! Olikohan just tuolloin galtsuhuuma pahimmillaan, ja profiilikuvaa piti vaihtaa joka päivä? Mun kuvista osa ainakin näyttäis olevan jopa peräkkäisinä päivinä lisättyjä... Voi sitä ylimääräisen ajan määrää mitä tuolloin on näköjään ollut. :D 16-vuotiaasta Annasta muistan lähinnä sen, että olin ihan armoton datis ja surffailin tosi aktiivisesti monilla foorumeilla ja galleriassa tietysti. Tummanruskea tukka etuhiuksilla oli pop, ja vaatteet vaihteli tuon alimmaisen kuvan tyttömäisyydestä täysmustaan rokkityyliin. Tuona vuonna aloin myös seurustelemaan ensimmäistä kertaa "oikeasti" pitkäaikaisemmin, mikä tietysti vaikutti menemisiin ja kiinnostuksenkohteisiin varmaan eniten.

Photobucket

Sitten mennäänkin vuoteen 2005... Kivat meikit. :D Tuolloin mulla vilahti joku ihme hippikausi pukeutumisessa.

Photobucket

Voi että, muistan kun tämän kuvan muokkaus oli joskus kaikkien mielestä niii-iiiin hieno! :D Tämäkin on siis vuodelta 2005, tuolloin vuoden alussa hiukset ei vielä olleet ihan tummat, vaan jotain vähäistä vaaleaa oli vielä nähtävissä. Ollaankohan nyt sitten menossa takaisin tuohon suuntaan, kun viime aikoina kampaajakäynneillä on ilmestynyt enemmän ja enemmän tummia raitoja? :D

Photobucket
Photobucket

Anna 14 vee, ja rannehikinauhat! Voi että nuokin oli joskus hienoja, kaikki oikein keräili niitä, mullakin oli tuon lisäksi varmaan ainakin 10 muuta. :D Söpön neljätoistavuotiaan lisäksi on muuten aika söpö muokkauskin... 

Photobucket

Muutama vuosi jäi nyt kyllä puuttumaan välistä, mutta loppuhuipennukseksi haluan jakaa vielä kuvan mun 4-vee joulusta. :D Oli vissiin mieleisiä lahjoja tulossa, eh... Onko täällä kilttejä lapsia ja silleen. ((:

Nyt varmistamaan että tänäkin jouluna niitä lahjoja tulee: ahkeroimaan vielä pari koulujuttua ennen nukkumaanmenoa... Lapsena oli niin paljon helpompaa olla kiltti! (;
Kauniita unia!

Annastiina
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...